Kipsissä

Joskus "isku" takavasemmalta pääsee yllättämään kesken hienosti meneillään olevan projektin. Sen ei tarvitse olla tyrmäysisku vaan sopivaan kohtaan osuva takapakki, menetetty mahdollisuus tai vaikka lannistava kommentti, mikä seisauttaa toimintakyvyn. Seurauksena voi olla itku, raivo, epäluulo, lamaantuminen - jokaisella on oma ensireaktio. Ratkaisevaa on kuitenkin, mitä sitten tapahtuu. Mikä laukaisee helpotuksen ja mahdollistaa sopeutumisen? Jäädäänkö tilanteeseen jumiin vai jatketaanko eteenpäin - niillä pelimerkeillä, mitä on käytössä?

4-vuotiaan poikani jalkapöytä murtui toissapäivänä. Vaikka pienille lapsille voi sattua yhtä ja toista, tämä oli todella yllävä isku takavasemmalta. Ensireaktioni oli epäluulolla ja -uskolla höystetty huoli - varsinkin, kun en itse ollut paikalla (vähensi hallinnan tunnetta). Tuli pakottava tarve saada lisää tietoa: mitä tapahtui, missä ja miten. Kun "kaikki mahdollinen" oli selvitetty, seurasi toiveikas kieltäminen. Mikä olisi todennäköisyys sille, että pahin olisi tapahtunut kesken sisäsiistin sisäleikin? Päässä surrasi toiveiden ja pelkojen sekamelska: kivun ja hankalan olon lievittäminen, mahdollisesti menetetyt talviulkoilut, arjen järjestäminen jalan toipuessa, vamman paraneminen, jos kyseessä oli murtuma...

Mielen näkökulmasta etenemisen kannalta oleellista oli ulkopuolinen diagnoosi ammattilaisten taholta: röntgenkuvissa näkyi selvä murtuma. Saimme selkeät toimintaohjeet ja apuvälineitä: jalka kipsataan, kipsiä pidetään 3-4 viikkoa, kipua ja tulehdusta hoidetaan lääkkeillä jne. Purskahdin itkuun! Mutta vaikka tilanne tuntuikin hetkellisesti uudelleen täystyrmäykseltä, mieli huojentui, koska nyt oli sopivassa suhteessa faktaa ja selviytymismahdollisuuksia tiedossa. Nyt alkaisi sopeutuminen ja sopeuttaminen.

Mikään ei ole niin hämmästyttävää kuin lapsen kyky sopeutua. Pääasia, että kivun särmä on taitettu, ja niin sitä lapsi nousee ylös kuin tikanpoika puuhun kiivetessään ja opettelee uudelleen kävelemään, kiipeämään portaita ja pelaamaan sählyä (!) - kipsi jalassa. Tämä mystinen tikanpoikaenergia vie ylöspäin ja eteenpäin lannistumatta, lamaantumatta, luovuttamatta (ja ilman yhtään kirosanaa ;-) ).

Mikä on tämän kaiken pointti?, saatat miettiä. Elämässä tulee eteen töitä ja tilanteita, jolloin kaikki ei mene niin kuin toivoo ja suunnittelee - opinnäytetyössakin. Suksi töksähtää äkillisesti, ja ykskaks sitä makaakin umpihangessa sauva katkenneena, vermeet levällään ja mehut maahan kaatuneena. Kaikkeen ei voi varautua eikä se ole järkevääkään. Kaikkea ei voi valita ja pakollakin on hommiin ryhdyttävä. Mutta sitten kun oikein töksähtää tai elämä tarjoilee jalkakampin, kannattaa ensin rauhassa puhallella ja vetää henkeä. Sitten vähitellen ala kaivaa esiin tikanpoikaenergiaa, joka on maan vetovoimaakin suurempi ja ehtymätön energia. Ja päätä jatkaa matkaa.

Joskus oppi tulee kipsin kautta!

Kyky ylös!

Työkyky ja työhyvinvointi ovat 2000-luvun hittiteemoja: hyvinvoiva työntekijä on tuotteliaampi ja tehokkaampi ja jaksaa työssään paremmin. Opiskelu on opiskelijan työtä - oppiminen ja opitun soveltaminen tämän työn tulos. Siksi onkin merkittävää, että erityisesti viimeisen vuoden aikana opiskelukyky ja opiskeluhyvinvointi on erikseen nostettu esiin omana tärkeänä kokonaisuutena.

Opiskelijabarometri (ensimmäinen laatuaan) selvittää opiskelijoiden arkeen, koulutusvalintoihin, opintojen etenemiseen ja opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin liittyviä teemoja. Barometrin ensimmäiset tulokset esiteltiin 21.10.13 Suomen ylioppilaskuntien liiton Opiskelukyky-seminaarissa, joka oli kolmivuotisen Kyky-hankkeen huipennus.

On ilahduttavaa, että opiskelun perusedellytyksiin liittyviä asioita on alettu mitata ja seurata. Onhan yksi tunnetuimmista laatujohtamisen ja kehittämisen perussäännöistä se, että vain sitä voi hallita, mitä mittaa. Mitattavuuteen ja sitä kautta kehittämiseen tähtää myös uusi valtakunnallinen Kandipalaute (ent. YOPALA), joka toteutetaan 2 kertaa vuodessa jokaisessa yliopistossa ja jonka tarkoituksena on selvittää kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja heidän kokemuksiaan opintojen sujumisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on suunnitellut, että vuodesta 2015 lähtien vuosittain noin 3 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan juuri Kandipalautteen perusteella.

Tuoreen opiskelijabarometrin tuloksista on nostettu esiin kolme pääkohtaa. Näitä on mielenkiintoista pohtia tarkemmin.

1. "Jopa 10% ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoista kokee tehneensä epäonnistuneen koulutusalavalinnan."
Tietynlaisten ulkoapäin saneltujen, "hyvää tarkoittavien ohjaustoimien" seuraus ei automaattisesti ole positiivinen ja haluttu. Esimerkkejä tällaisista voisi olla mm. suoraan lukiosta valmistuneiden suosiminen korkeammilla lähtöpisteillä opiskelijavalinnassa tai toisaalta itsenäiseen ja itseohjautuvuuteen kannustava sekä massoille suunnattu opintojenohjaustyyli. Ensimmäinen voi pakottaa hakemaan opiskelupaikkaa, vaikka omat vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet eivät olisi vielä selvillä ja jälkimmäinen voi johtaa siihen, että syvempää ja enemmän yksilöllistä ohjausta kaipaava voi jäädä muiden jalkoihin.
Yksi mielenkiintoinen selittävä tekijä tyytymättömyydessä alavalintaa kohtaan oli muiden odotuksiin perustuva hakumotiivi (HS 21.10.13). Kenen pyrkimyksiä opiskelija onkaan toteuttamassa?

2. "Omalla alallaan työskentelevien valmistumisvaiheen yliopisto-opiskelijoiden odotukset ja käsitykset tulevaisuudesta ovat huomattavasti muita positiivisemmat."
Opiskelunaikaisen työskentelyn vaikutuksista on keskusteltu aktiivisesti erityisesti tänä syksynä - osana ajankohtaista, yhteiskunnallista työurien pidentämiseen tähtäävää tavoitetta. Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit ovat hyvä esimerkki siitä, että 1) työskentely opintojen ohessa vauhdittaa työllistymistä ja 2) opiskelujen aikainen työkokemus kehittää työelämän kannalta keskeistä osaamista ja siten lisää motivaatiota. On epäolennaista ja turhaa rajoittaa opiskelijoiden työssäkäyntiä, sillä työskentelystä hyötyy kokonaisuutena kaikki tahot. Pelkkä kapea-alainen valmistumisnopeuteen perustuva opiskelijoiden höykkyytys ei ole tarkoituksenmukaista.

3. "Opinnoistaan innostuneet opiskelijat käyttävät muita enemmän aikaa opintoihinsa ja suorittavat enemmän opintopisteitä lukukaudessa kuin muut."
Mistä syntyy motivaatio, into ja ilo jotain asiaa kohtaan? Merkityksellisyydestä, onnistumisen kokemuksista, edistymisestä, palautteesta, palkasta? Kun kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita, onnistuu tekemisissään säännöllisesti ja saa panostuksestaan konkreettisen hyödyn, ei motivaatiota ja intoa tarvitse etsimällä etsiä. Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä toteuttamiskelpoista?
Ja vielä yksi juttu - ehkä se kaikkein tärkein.

"Yhdeksän kymmenestä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijasta piti tärkeänä toisilta opiskelijoilta saatua tukea. Lähelle sitä ylsivät ystävät ja sukulaiset." HS pääkirjoitus 22.10.13
Eräs tuntemani psykologi, joka on vuosikausia auttanut mm. graduahdistuksen kanssa painiskelevia opiskelijoita, on osuvasti sanonut, että ihmistä opiskelija tarvitsee jumiutuneen prosessinsa edistämiseksi. Uskallan väittää, että mitä laajempia ja monimutkaisempia asioita opiskellaan, sitä sosiaalisempaa oppiminen väistämättä on. Reflektointi, palautteen antaminen ja saaminen sekä yksinkertaisesti pohdiskeleva keskustelu aiheen ympärillä - siitä oppiminen kumpuaa.

Onneksi 2010-luvulla ei enää tarvitse perustella, miksi opiskelukyky on niin tärkeää kaiken ja kaikkien kannalta. Voidaan keskittyä olennaiseen eli mm. opiskelijabarometrin mittaustulosten jalkauttamiseen konkreettisina toimenpiteinä sinne, missä opiskelijakyky piileksii ja kaipaa nostetta. Siispä hihat ylös ja hommiin!

Mikä sinun mielestäsi on olennaisin opiskelukykyä lisäävä ja ylläpitävä asia?

Citius, altius, fortius

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - ja halvemmalla.

Tällä teemalla on tänä syksynä käyty yleistä keskustelua (yliopisto-)opiskeluun liittyen. Opiskelijat pitäisi saada valmistumaan nopeammin (valtion tavoite työurien pidentämiseksi), valmistuvan aineksen pitäisi olla paremmin työelämän tarpeita vastaavaa (yritysten tavoite vastavalmistuneen tuottavuudesta)  ja heidän tulisi pärjätä mahdollisimman pitkälle itsekseen (yhteiskunnan tavoite pienentää sosiaali- ja terveysmenoja ja yliopistojen tavoite optimoida opintojen ohjaukseen kuluvia resursseja). Lisäksi koulutusta pitäisi voida tuottaa halvemmalla, koska julkiset rahat ovat loppu eikä lisää ole ihan äkkiä luvassa.

Halvalla vaan kun ei edelleenkään automaattisesti saa hyvää ja nopein ei välttämättä olekaan tuotteliain saati paras. Mikä tässä keskustelussa oikein on villakoiran ydin?

Olympialaisten motto on nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tämä kuvastanee pyrkimystä eteenpäin, parempiin suorituksiin. Olympia-aatteen mukaisesti kuitenkin kaikki kilpailullisuuden ja paremmuuden tavoittelu toteutetaan ihmisten välistä harmoniaa ja yleistä rauhanpyrkimystä kunnioittaen. No, aidoin olympia-aatekin lienee jäänyt nykyaikaisen kilpavarustelun ja rahallisen tuoton tavoittelun jalkoihin. Näin on pikavauhtia käymässä myös koulutuksellemme, jonka perimmäisen pyrkimyksen luulisi olevan tuottaa omaan alaansa perehtyneitä, työelämätarpeita myötäileviä ja kulloistakin kehitystä ennakoivia, tyytyväisiä ja hyvinvoivia nuoria aikuisia.
Mutta raha. Se on pelin nimi. Tarkastellaanpa mitä sillä (ja sen maksimoinnilla) saa.

• Yliopistot saavat rahaa tutkintoon valmistuneista opiskelijoista. Tältä pohjalta jokainen opiskelija, joka ei valmistu yleisen tavoiteaikataulun mukaisesti, sekä maksaa lisää että on rahan menetys yliopistolle, kunnes valmistuu. Lisäksi jokainen alaa kesken opintoja vaihtava on pelkkä rahan menetys tältä opiskeluajalta.
  => Oletus: Jos "valmistumattomuus" ja alan vaihto sanktioidaan erilaisin rajoituksin ja etuusmenetyksin, opiskelijat valmistuvat nopeammin ja saavutetaan huomattavaa säästöä.
• Kun opiskelijat valmistuvat rivakkaan tahtiin, saadaan työmarkkinoille lisää työvoimaa.
  => Oletus: Siitä on pian kuulemma todella pulaa. Nopeus ja tehokkuus - näillä ei ole sivuvaikutuksia.
• Luennot sitovat resursseja ja aiheuttavat kustannuksia. Myös monipuolinen kurssitarjonta on kallista.
  => Oletus: Kun järjestetään luentoja isommille joukoille kerralla ja järjestetään mahdollisimman paljon verkko- ja etäopiskelumahdollisuuksia, tavoitetaan kerralla enemmän kuulijoita eikä fyysisiä luentoja tarvitse järjestää niin montaa/usein.

Näillä keinoin raha voittaa. Mutta yleensä pelissä kuin pelissä aina, kun joku voittaa, toinen häviää. Tarkastellaanpa mahdollisia menetyksiä.

• Rahan ollessa toiminnan ohjauksen motiivina menetetään paljon - kaikissa toimintaympäristöissä. Moni puhuu yliopiston nollatutkimuksesta (lähinnä pro gradu -tutkielmiin ja orastaviin väitöstutkimuksiin liittyen), putkiopiskelijoista (laput silmillä suoritetaan tutkintoa) ja kilpailuilmapiiristä (rahan maksimointi ja flow/luovuus harvoin mahtuvat samoihin piireihin).
• Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - jaksaa, jaksaa! Oliko opiskelun tarkoitus olla kivaakin?
• "Massasyöttö" toimii tietyllä tasolla, mutta mitä sisäistetympiä oppimistuloksia odotetaan, se edellyttää vuorovaikutteista opettamista, yksilöllistä ohjausta ja ennen kaikkea aikaa prosessoida ja antaa prosessoitua. Karsimalla kurssitarjontaa pakotetaan opiskelijat valitsemaan välttämättömyys oleellisen sijaan.

Opiskelu ja opetus säästön ja optimoinnin kohteena rahan näkövinkkelistä on vaarallista. Keskustelun ytimessä pitäisi olla ennemminkin hidasteiden ja suoranaisten esteiden purkaminen opiskelun tieltä nopeusvimman sijaan. Uskaltaisin ehdottaa yliopistoihin ensihätään toiminnan ohjausfilosofioiksi ketterämpiä menetelmiä, pakonomaisesta arvovallan puolustamisesta luopumista, yliopisto-ovien avaamista aidon yhteistyön merkeissä ja kohtuullisuusperiaatetta täydellisen tieteellisyyden pyrkimykseen.

Maailma on muuttunut. Nykyiset opiskelijat eivät enää motivoidu adrenaliinista juostessaan keppiä pakoon, ja yritykset eivät enää pärjää kyhäillen vuosikausia salassa jotain kaiken kattavaa härpäkettä. Onneksi.

Kirjoitus on julkaistu alun perin osoitteessa www.opinnaytetyo.com

Rutiinin jäljillä

Työstressi, opiskelustressi, lomastressi, lomalta paluustressi...Stressiä on tarjolla stressin perään ja ajankohtaisin niistä lienee juuri nyt aloittamisen stressi. Miten saada jälleen olennaisesta kiinni - hyvin vietetyn (toivottavasti!) kesän jälkeen - koulunpenkillä ja työpaikalla?

Ihminen tarvitsee katkosta rutiininomaiseen suorittamiseen. Kehitystä, edistystä ja näiden myötä onnistumista ei synny ilman, että poikkeaa tavanomaiselta ja tutulta reitiltä. Työssä käyvät lepuuttavat rutinoituneita aivojaan vuosilomalla; opiskelijat taas lomailevat päätyöstään opiskelusta kesätöitä tehden. Sanotaan, että rutiinit tappavat luovuuden, ja nonstop-virtana näin varmasti on. Mutta kun lomailutauon jälkeen on jälleen aika keräillä konseptit kasaan ja palata arkeen, siinä auttaa nimenomaan rutiini(t)!

Aloittamista vastustava voima on suoraan verrannollinen siihen, kuinka työlääksi koki työn ennen lepuutustaukoa. Koululaiset ja opiskelijat kaipaavat jo pulpetin ääreen, jos siellä odottaa kiinnostavia oppiaineita, inspiroivia opettajia ja hyviä kavereita. Töitä paiskivia vetää takaisin töihin vastustamaton voima, jonka aikaansaa motivoiva, merkityksellinen ja omille resursseille oikein mitoitettu työ.

Toisaalta alkusysäykseen tarvitaan huomattavasti vähemmän ponnisteluita, jos kesän lepuutusjakso on ollut antoisa, riittävän tuntuinen ja se on vastannut koko vuoden kerääntyneitä toiveita ja odotuksia. 9-vuotias nokkela kummipoikani tokaisi, kun kysyin, onko mukavaa, kun koulu alkaa taas: "Tarvitsen lomaa lomasta eli koulua!" Onnistunut loma siis!

Jos käyntiin pääseminen tuntuu hankalalta, kokeile, jos näillä lähtisi:

• Aloita nyt! Kaikenlainen hyöriminen ja pyöriminen - epäoleellinen - kuluttaa energiaa monin verroin. Älä lykkää vaan lyki (eteenpäin)!
  
• Tee jotain! Kukonaskelin, yksitellen, pikku hiljaa. Työ- ja opiskelupäivä kaipaa rakennetta ja rutiineja luovan toiminnan tueksi!
• Poimi parhaat palat mieleen! Mitä hyvää oli lomassa, mitä hyvää ajassa ennen lomaa, mitä onnistumisia on odotettavissa? Filosofi Maija-Riitta Ollilan ajatuksin: keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja unohda ne, joihin yksinkertaisesti et voi vaikuttaa.

Ready, steady, GO!



Kirjoitus on julkaistu alun perin osoitteessa www.opinnaytetyo.com

Parasta aikaa

"Onneksi Suomessa on vuodenajat!" totesi eräs ystäväni. "Eihän muuten saisi mitään tehtyä, jos koko ajan olisi kesä."

Täällä meillä Suomessa, pohjolan perukoilla työnteko rytmittyy lukuvuosirytmiin muillakin kuin opiskelijoilla ja opettajilla - luontainen vuodenaikarytmi pitää tästä huolen. Syksy ja talvi ovat sisäänpäin kääntymisen ja puurtamisen aikaa - valoa ei riitä ulkona ja sää on vähemmän houkutteleva. On helppo "jumiutua" sisälle pakertamaan erilaisten projektien pariin. Nyt tehdään niitä näkyviä tuloksia!

Kevät taas saa uudenlaista ja erilaista vipinää aikaan kaikkialla. Talven aikana autioituneille parvekkeille ja patioille alkaa ilmestyä aurinkoa kohti suunnattuja naamoja. Lumien sulaessa yksi jos toinenkin kuopsuttelee pihalla ja alkaa herätellä henkiin uuden kasvun versoja. Houkutus siirtyä tiukasta suorittamisesta haahuilu-moodiin kasvaa suoraan verrannollisesti valon ja lämmön lisääntyessä. Mielessä kaartelee jo ajatus "virallisesta luvasta" heittää velvollisuudet huitsin kuikkaan - kesä ja l-o-m-a!

Yrittäjälle loma tarkoittaa usein käytännössä vähän samaa kuin opiskelijalle. Kun opiskelija lomailee töitä tehden, yrittäjä lomailee vähintään tulevia töitä miettien. Yrittäjyys kun on kuin ikuinen talviturkki, joka on puettu päälle säällä kuin säällä eikä sitä voi heittää kerrasta pois. Kun lähes koko muu Suomi leppoistuu kuin taikaiskusta Suvi-virren myötä, yrittäjä vielä pähkäilee, miten kattaa tulevien parin kolmen kuukauden "leppoisa" jakso, oma loma mukaan lukien. Ja sitten on myös paljon niitä yrittäjiä, joiden talvi onkin kesä! Leppoistunut Suomi matkailee, syö uusia pottuja ja mansikoita sekä suunnittelee ja hoitaa puutarhaa - ahkerien kesäsesonkiyrittäjien mahdollistamana.

Kesällä kaikki on kuitenkin rennompaa, ja siitä hyötyy myös yrittäjä. Jos lukuvuosi kuluu napakasti ja rutiininomaisesti maanantaista perjantaihin suorittamalla, kesällä aika kulkee epäorjallisempaan tahtiin. Monin paikoin tuntuu, että tahti hiipuu ja työ aivan kuin keskeytyy, mutta tässä se kesän hienous piileekin: ei tarvitse koko ajan painaa täysillä! Aikaa on vaikka mihin, kun päivä vain jatkuu ja jatkuu ja virtaa riittää eri tavalla kuin talvella.

Kun kaikki ylimääräinen on riisuttu päältä ja ympäriltä pois, olo kevenee ja ajattelu kirkastuu ja uudistuu. Kesä onkin mitä parhainta aikaa edistää kaikkea, mikä on talven aikana jäänyt Suurten Projektien jalkoihin -  nyt on aikaa ajatella! Kesä edistää kaikkea ajattelua vaativaa kuin itsestään: laiturilla, riippumatossa tai rannalla makoillessa, hermon levätessä luovuus herää henkiin. Laineen liplattaessa ja auringon lämmittäessä on hyvä hahmotella markkinointistrategiaa, visioida tuoteuudistuksia, arvioida nettisivujen päivitystarpeita sekä ylipäänsä rapsutella esiin omaa sisäistä inspiraatiota ja motivaatiota. Kesä on myös aivan parasta aikaa saattaa loppuun kaikkea pientä, talvella keskeneräiseksi jäänyttä, näpertelyä ja sipertelyä.

Vaikka kesä ei olisikaan tuloksen tahkoamisen kannalta tuotteliainta aikaa, nyt on aikaa luoda ja vankistaa koko työn perustaa. Ja kuka ties, kun kaunis kesäpäivä kääntyy iltaan ja läppärin näyttöä ei heijasta himmeäksi enää päivän kirkkain aurinko, herää halu alkaa työstää ajattelun tuotoksia - pakotta ja vaivatta. Idea tai kaksi, tunti tai pari - fiiliksen mukaan. Kesä ei kiirettä tunne - paitsi kesäsesonkiyrittäjillä!

-------------------------
Kirjoitus on alun perin julkaistu yrityksen Redesan sivulla.

Pakko!

Pakko on kautta aikain ollut huono motivaattori. Käskepä uhmaikäistä tai murrosikäistä tekemään jotakin ja reaktiona on 180 asteen käännös vastakkaiseen suuntaan. Nämä kriittiset ja välttämättömät kasvuvaiheet jo ohittaneilla reaktio ei (toivottavasti) ole enää yhtä kulmikas, mutta sama antienergia seuraa pakkoa. "En tee!", "En jaksa!, "Myöhemmin!", "Pidä tunkkisi!". Jos opinnäytetyö koetaan pelkäksi pakolliseksi osaksi tutkintoa - vailla konkreettisempaa ja pidemmälle kantavaa merkitystä - oikeanlaisen energian ja tekemisen meiningin löytyminen voi olla haastavaa.

Synonyymisanakirjan mukaan pakko on ehdoton velvoitus tai vaatimus. Kuulostaa vaativalle ja käskevälle! "Mutsi sanoo, että on pakko valmistua.", "En ole mitään, jos en valmistu!". Pakko tulee "ulkoa päin" - saneltuna, ilman yhteistä sopimusta tai neuvottelua. Tunnelma lässähtää, ja motivaation rakentaminen alkaa ensin ärsyyntymisenergian purkamisella. Ei kovin energiatehokasta!

Toisaalta yksi synonyymi pakolle on välttämättömyys. Itselleni tämä on moniulotteisempi ja sisältää positiivisemman latauksen. "Haluan valmistua, koska se on välttämätöntä työpaikan saamisen kannalta.", "On välttämätöntä, että teen lopputyön valmiiksi, koska sitten saan palkankorotuksen.". Välttämättömyys sisältää oivalluksen: kun teen jotain (minulta edellytetään jotain), se johtaa johonkin (positiiviseen, joka toimii palkkana tehdystä työstä). Liikkeelle lähteminen on helpompaa, koska on jo löytänyt motiivin lähteä liikkeelle!

On pakossa jotain hyvääkin - ja se liittyy ajalliseen suoriutumiseen. Rolf Dobelli kirjoittaa Viisaan toiminnan taidoista, ja selittää, miksi tarvitsemme ajallista pakkoa (= deadline) lähteäksemme liikkeelle: "Vitkastelemme tärkeiden asioiden aloittamisessa, koska panoksen ja tuotoksen välillä on ajallinen kuilu. Kuilun ylittäminen vaatii paljon henkistä voimavaraa.". Nyt olisi siis pakko olla vielä paljon henkistä kanttiakin! Itse en ole koskaan ollut huippu-urheilijan mielellä varustettu, henkisesti monikantikas. Sen sijaan olen yksinkertaisesti kääntänyt pakolliset deadlinet tavoitteiksi ja osatavoitteiksi matkalla kohti maalia ja henkilökohtaista "ykköspallia". Asetan itselleni ajallisen tavoitteen ja lähden järjestelmällisesti etenemään - välillä kukon askelin, välillä tiikerin loikin. Rolf Dobellilla on tähänkin oivallinen selitys:

"Vitkastelun voi lopettaa apukeinoilla, jotka estävät kaikki sijaistoiminnot. Tärkeimpiä apukeinoja ovat määräajat. Itse asetetut määräajat toimivat kuitenkin vain jos tehtävä jaetaan selkeisiin osatehtäviin, joilla kullakin on oma määräaikansa." (Lähde: Helsingin Sanomat)

Elämässä on joko paljon pakkoja tai sitten välttämättömyyksiä. On kuluttavampaa joka kerta käydä ärsyyntymiskierroksen kautta ennen toimeen tarttumista kuin sytyttää sisäinen kunnianhimo oivaltamalla, miksi kyseinen asia on tarpeen tehdä. Toivon, että mahdollisimman moni opinnäytetyö olisi pakkopullan sijaan herkullinen, vastaleivottu korvapuusti - väistämätön nautinto ensimmäisestä palasesta lähtien!

--------------------
Kirjoitus on alun perin julkaistu sivulla http://opinnaytetyo.com/category/blogi/

Tittelistä kipeänä

Ammatti? Koulutus? Siviilisääty?

Siinäpä ne tärkeimmät - ainakin täällä meillä Suomessa.

Meillä ollaan aika tittelinkipeää kansaa. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä ihmisestä selvitetään yllä mainitut kolme tilastomerkintää, ja loppu on toisarvoista - sehän kun määrittyy automaattisesti näiden kolmen perusteella. Olet sitä, mitä olet opiskellut piste.

Suomi tunnetaan - meillä ja muualla - korkean ja laadukkaan koulutuksen maana (tästä kertovat useat tilastot ja tutkimukset vuosi toisensa perään). Toisaalta sanotaan, että Suomen koulutustaso on jäämässä jälkeen parhaista, ja että putkesta pitäisi saada ulos (korkeasti) koulutettuja - enemmän ja nopeammin.
Totta on se, että koulutus ja kouluttautuminen, oppiminen ja tietotaito ovat kehityksen ja edistyksen edellytyksiä. On kaikkien edun mukaista, että opiskelijat valmistuvat tavoiteaikataulussa tietyn opintokokonaisuuden suorittaneina, ja on kaikkien kannalta tavoiteltavaa, että koulutuksemme taso pysyy korkeana. Mutta mittareina kuuluisi olla pikemminkin koulutuksen kattavuus, laatu, monipuolisuus ja tarkoituksenmukaisuus pelkkien tutkintotilastojen ja titteleiden tuijottelun sijaan.

Äärimmilleen vietynä tittelinkipeys esittäytyy Keskisuomalaisen kaltaisissa kannanotoissa, joissa keppimenetelmällä pyritään saamaan aikaan kehitystä ja edistystä. Vaikka opintojen keskeyttämistilastot sanoisivat mitä, tittelin pakonomaisesta tavoittelustakin voi tulla kipeäksi - ja varsinkin siitä raipaniskusta, jota Keskisuomalaisen vast.päätoimittaja hahmottelee opintonsa keskeyttäneelle. Tämän perusteella opiskelu ja oppiminen ylipäänsä miellettäisiin kannattamattomaksi ja jopa jälkeenpäin rankaisemisen arvoiseksi!

Mielestäni olennaisin kysymys on jäänyt kysymättä: Mikä on opiskelun ja koulutuksen tarkoitus. Onko se:

• tuottaa mahdollisimman monta suoritettua tutkintoa?
• tuottaa mahdollisimman monta korkeasti koulutettua?
• valmistuminen?
• tuottaa mahdollisimman paljon veroja maksavia työntekijöitä mahdollisimman nopeasti?
• oppiminen?
• luoda valmiuksia toimia moninaisissa työtehtävissä muuttuvassa työskentely-ympäristössä?
• lisätä ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia?
• luoda lisää edellytyksiä yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiselle?
• edistää yhteisiä maailmanlaajuisesti merkittäviä ihmiskunnan päämääriä?

Tittelinkipeyttä oireillaan erityisesti nyt - ja varsin erikoisella tavalla. IT-ilmapallosta on ilmat pihalla, ja aikanaan IT-nosteen imussa koulunpenkeiltä imaistut viittävaillevalmiit maisterit ja diplomi-insinöörit jonottavat nyt nöyrinä työpaikkaa - vailla muodollista pätevyyttä. Yhtäkkiä ei riitäkään, että substanssia on takataskut pullollaan. Tittelistä kipeät yritykset ovat myös keksineet hyödyntää tilaisuuden: poljetaan tittelittömän palkkaa, koska nyt siihen "on varaa".

Uskon, että tulevaisuudessa titteleistä ei enää kilpailla ja kipeillä nykyiseen malliin. Opiskelu muuttuu modulaarisemmaksi - syntyy koulutusjatkumo, jossa "perusopiskelua" täydennetään jatkuvasti sekä ammatillisten että henkilökohtaisten kehitystarpeiden motivoimana. Opiskellaan jatkuvasti lisää asioita ja ilmiöitä tähtäimessä laaja-alainen osaaminen pelkän tutkinnon suorittamisen sijaan. Ihmisen "arvoa" ei enää määrittele se, minkä tutkinnon hän on suorittanut vaan se, mistä hänen osaamisensa ja edellytyksensä muodostuvat: koulutustausta kokonaisuutena, työkokemus, henkilökohtaiset valmiudet ja taipumukset, kiinnostus työtä kohtaan, halu kehittyä. Haluan itse olla rakentamassa väyliä, joilla linkitetään opiskelu ja työ kohtaamaan paremmin.

Vaikka työssäni kannustankin opiskelijoita saattamaan meneillään olevat opintonsa valmiiksi, opintojen keskeyttäminen ei todellakaan automaattisesti ole osoitus luovuttamisesta tai sinnikkyyden puutteesta. Se voi pikemminkin olla osoitus sekä koulutusjärjestelmämme että itse opiskelijan erinomaisuudesta: juuri sillä hetkellä kansantaloutemme tarvitsee juuri tämän yksilön panoksen täysipainoisesti kehityksen ja edistyksen rakentajaksi ja pönkittäjäksi! Siitä se maamme paremmuus ja menestys on tulevaisuudessa kiinni: koulutuksen myötä saavutetun osaamisen ja työelämän tarpeiden vastaavuudesta!

-------------------------------
Kirjoittaja työskentelee omassa yrityksessään Vinkei, jonka päätoimialaan kuuluu opinnäytetöiden edistäminen. Yritys osallistuu myös yhteiskunnalliseen keskusteluun mm. tarkoituksenmukaisen opiskelun, opiskelun perusedellytysten ja opiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi.
www.opinnaytetyo.com

"Ja kaikki muu laillinen liiketoiminta"

Aamen.

Nykyään kaupparekisteriotteeseen on mahdollista määritellä yrityksen toimialaksi kaikenlaisen ritirimpsun lisäksi "ja kaikki muu laillinen liiketoiminta". Mielenkiintoista onkin, mikä kaikki nykyajan yritystoiminnassa on alettu katsoa kuuluvan lailliseksi.

Jälleen yksi globaalisti merkittävä, iso pörssiyhtiö on päättänyt alkaa tehdä uuden ajan laillista kauppaa - kauppaa ihmisillä, omilla työntekijöillään. YT-neuvottelut ovat päätöksessään, ja ihmiset - korjaan työntekijät - saavat lähteä. Eihän tässä mitään uutta ole - hyvä jos uutiskynnyksen ylittää - mutta huolestuttavinta asiassa onkin juuri se, uutuudettomuus. Sillä verukkeella, että Amerikassa joku teki "pari huonoa kauppaa" ihmisten asuntolainoilla (mielenkiintoinen ansaintatapa, sanoisi maallikko) ja että Etelä-Euroopan maissa valtiot ovat systemaattisesti eläneet yli varojensa (tai siis ne vaaleilla valitut ihmiset, jotka ovat vaalineet valtion ja veronmaksajien rahoja), nyt kaikki trenditietoiset pörssiyritykset laajentavat laillisen liiketoiminnan reviiriään "rahapulassaan". Nyt tehdään kauppaa ihmisillä!

Yksi sinne, pari tuonne - työntekijöitä ne vain on, so what? Potkitaan työntekijät pihalle tai tarjotaan osalle jalosti mahdollisuus siirtyä toiselle paikkakunnalle (= Helsinki) jatkamaan työtään. Näiden irtisanomisten ja pakkosiirtojen peruste, rahapula, on hyvin mielenkiintoinen käsite. Mm. yllä mainittu pörssiyhtiö on tehnyt erittäin hyvää tulosta jo useamman vuoden peräjälkeen - aikana, jolloin muut vastaavat yritykset ovat "rypeneet rahapulassaan" -, ja kassassa on rahaa elättääkseen yhden mantereellisen ihmisiä.

Tavallinen Ihminen ei voi ymmärtää, että tällaisena periaatteessa järjettömän yltäkylläisyyden aikakautena kaikki valittavat rahapulaa. Rahaa ON, mutta sitä ei ole riittävästi - ei ainakaan jos tuloslaskelmaa tuijottaa hyvin hyvin kapean suppilon läpi. Ja tämähän tuntuu olevan käytäntö (pörssiyhtiöissä) päättävillä. Tiukkaa on, mutta niukkaa ei. Eräässäkin (pörssi)yrityksessä on par'aikaa menossa sekä rekrytoinnit että YT-neuvottelut yhtäaikaa. "Täh?!", tokaisisi maallikko. Joskus ennen vanhaan tämä olisi ollut laitonta, mutta nyt se on laillista liiketoimintaa. Tämä uusi liiketoiminnan muoto, irtisanominen, olisikin laitointa, jollei näitä kaupan olevia työntekijöitä maksettaisi hiljaisiksi lähtöpassipaketilla.
Onkohan kukaan missään vaiheessa laskenut - insinöörimatematiikkaa käyttäen - onko tässä yhtään mitään järkeä?

Mutta ehkä vielä vaikeammalle tuntuu taviksesta ymmärtää, että kaikki työ keskittyy nyt Helsinkiin. Samaa millimetrisuppiloa kun tunnutaan käytettävän myös päätettäessä, miten laillisesti perustellaan tämä ihmisillä käytävä kauppa: "keskitämme toimintamme Helsinkiin". Esimerkin yritys teki myös näin - aikana, jolloin etätyömahdollisuudet ovat huippuluokkaa ja yhteiskunnallisestikin etsitään erilaisia keinoja edistää tätä ekologisempaa ja ekonomisempaakin tapaa tehdä työtä. Eikä tässä vielä kaikki, kyseinen esimerkkiyritys itse myy etätyöratkaisuja muille!

Muistan aikanaan, kun törmäsin Tampereella erääseen japanilaiseen turistiin, joka oli tullut Suomeen ihastelemaan ja ihmettelemään maatamme. Hän kysyi minulta Näsinneulasta maisemia katsellessaan: "Miksi kaikki nuo kerrostalot on pitänyt rakentaa tuolle pikkiriikkiselle maapläntille, kun tuolla ympärillä on vaikka kuinka paljon tyhjää tilaa? (hän osoitti Lapinniemeen päin). Hyvä kysymys. Ehkäpä ne (jotka asiasta päättivät) eivät nähneet kauemmaksi - ajassa tai paikassa.

Vallitseva kapea- ja lyhytnäköisyys ei voi olla minkään kestävän ja eteenpäin kehittyvän kasvualusta. Jos toimintoja perustellaan "15 minuutin päähän" tehtyjen kannattavuuslaskelmien pohjalta, tämä on puhdasta lottoamista eikä strategista johtamista.

Kun järki on jo jättänyt, olkoon viimeinen toivo sitten siinä, että lopulta ahneudellakin on lakipisteensä.

Eroon kiltin tytön syndroomasta

Kansainvälisen Naistenpäivän kunniaksi laitan jakoon vinkei, joilla saa lievitystä kiusalliseen - sekä henkilökohtaista että ammatillista elämää rajoittavaan - vaivaan nimeltä Kiltin tytön syndrooma.

Olen uunituore yrittäjä - tyypillinen naisyrittäjä eli yksinyrittäjä. Yritteliäs ja paljon yrittävä olen ollut jo kauan - sellainen sinnikäs puskijatyyppi jo pienestä tytöstä asti. En osaa sanoa, olinko lapsena suoranaisen kiltti sanan kapeimmassa merkityksessä - hymytyttöpatsasta en silloiseksi harmikseni koskaan saanut. Taisin olla siihen huomionosoitukseen liian innostunut ja itseäni ilmaiseva. Mutta jossain vaiheessa ala-astetta kiltteys iski minuun salakavalalla tavalla: suorittamisen muodossa. Mikä/kuka sen tartunnan silloin sai aikaan, sitä en tiedä edelleenkään, mutta nyt melkein 30 vuoden opettelun ja oppimisen kautta alan vihdoinkin hallita vaivaani.

Usein meillä naisilla on tapana määritellä itseämme hyvyyttä/paremmuutta/kunnollisuutta kuvaavan adjektiivin kautta - aivan kuin elämämme olisi jatkuvaa kyvyn määritystä päivästä ja toimesta toiseen. Hyvä äiti, Hyvä vaimo, Pätevä nainen, Kiltti tyttö. Miltä kuulostaisi pelkkä äiti/vaimo/nainen/tyttö? Riittävältä minun mielestäni.

Minä ehdin kiltisti suorittaa lähes 30 vuotta koulussa ja työpaikalla, kunnes vihdoin minulle riitti. Aloin riittää itselleni! Tuo havahtumispiste urajanallani on merkittävä, koska silloin ymmärsin jotain oleellista työstä, työn sisällöstä ja työn merkityksestä. Minulle ei enää merkinnyt se, miten hyvin teen asioita - nopeammin, pidemmälle, paremmin - ja miten paljon huomionosoitusta hyvin tehdystä työstä saan palkkana, palkan korotuksina, ylennyksinä, lisävastuina. Työ sai aivan uuden ulottuvuuden - merkityksellisyyden.

Päätin alkaa yrittäjäksi, koska halusin tehdä työtä, millä on konkreettinen merkitys ja missä olen hyvä - hyvä mittarinaan omien vahvuuksieni hyödyntäminen, ei paremmuus perinteisesti arvotettuna (palkka, asema, valta). Minulle yrittäjyys merkitsee 1) tapaa tehdä asioita, 2) kykyä asennoitua asioihin ja 3) suhtautumista työn tuloksiin. Se merkitsee minulle myös yritteliäisyyttä - intoa, luovuuspuuskia, sinnikkyyttä, energisyyttä - eli paremminkin toimeliaisuutta. Mutta eniten ja ennenkaikkea yrittäjyys merkitsee minulle itseluottamusta.

Itseluottamus ei ole automaatti - erityisesti kiltteyden vaivaamille. Mutta se voi rakentua harjoittelun ja asennoitumisen myötä. Tässä muutamia vinkei kiltin tytön syndrooman taltuttamiseksi:

1. Ryhdy rohkeasti sinuksi! Yrittäjä, sairaanhoitaja, opettaja, insinööri, äiti...Toteuta sitä, mikä sopii parhaiten sinun pirtaan. Omimmillasi olet tuotteliain ja todennäköisesti tyytyväisin.
2. Vastuu vapauttaa! Vastuun myötä tulee myös vapaus valita mitä ja miten teet asioita. Kun sisäistää olevansa vastuussa asioista itse itselleen, ei ole enää tekosyitä, miksi piilottelisi kykyjään ja intoaan.
3. Sitku on nytku! Sopiva hetki uuden alulle tai vanhan loppuun saattamiselle on n-y-t. Turha vatvominen, omien kykyjen epäileminen ja erilaisten mutkujen kehittely on suoraan pois aikaansaannoksistasi.
4. Määrittele kyllin hyvä! Pilkun viilaus ja täydellisyyteen pyrkiminen on "ihan ok", mutta kokonaistehokkuuden ja kokonaisajankäytön kannalta on kannattavampaa opetella hahmottamaan se kohta, jossa on parasta alkaa viilata mieluummin kynsiään pilkun sijasta.
5. Nauti "matkasta"! Suorittaminen tukahduttaa tekemisen ilon. Jos pelkkä päämäärä motivoi, perille pääsemisestä voi tulla pakkomielle ja ohikiitävistä maisemista ei jää mieleen/käteen mitään.  

Minä olen päättänyt nauttia ihan kaikesta matkalla yrittäjäksi: byrokratiasta, ennakkoverolapuista, epäilevistä asenteista, toimistoinfran pystytyksestä, YEL:eistä ja ALV:eista...Kaikesta mahdollisesta, mikä periaatteessa ei ole tehnyt minusta yrittäjää ollenkaan - enhän ole saanut mitään "oikeaa" aikaiseksi tuona aikana - mutta mikä on käytännössä avartanut mahdollisuuksiani menestyä yrittäjänä. Olen huomaamattani ollut luomassa itselleni uudenlaista toimintaympäristöä ja suhdeverkostoa yrittäen ja erehtyen - oppien. Yrittäjänä koetellaan uskoa omiin kykyihin, testataan epävarmuuden sietokykyä ja opetellaan määrittelemään käsitettä riittävä(sti).Kaikki erinomaisia harjoituksia myös liiallista kiltteyttä karsiville!

Jos kiltteys tarkoittaa hyvyyden ilmentämistä - hyvien asioiden välittämistä ja vastaanottamista - siitä ei tarvitsekaan päästä eroon. Mutta jos kilttinä oleminen tarkoittaa elämän kaventumista ulkoapäin saneltuihin raameihin ja toisten asettamiin odotuksiin sekä oman potentiaalin kätkemistä vakan alle, alkakaamme kaikki kiltit tytöt ja naiset "tuhmiksi"!


-------------------------

Kirjoittaja työskentelee omassa asiantuntijapalveluita tarjoavassa yrityksessä Vinkei, jonka päätoimialaan kuuluu opinnäytetöiden edistäminen.
www.opinnaytetyo.com