lauantai 25. toukokuuta 2013

Pakko!

Pakko on kautta aikain ollut huono motivaattori. Käskepä uhmaikäistä tai murrosikäistä tekemään jotakin ja reaktiona on 180 asteen käännös vastakkaiseen suuntaan. Nämä kriittiset ja välttämättömät kasvuvaiheet jo ohittaneilla reaktio ei (toivottavasti) ole enää yhtä kulmikas, mutta sama antienergia seuraa pakkoa. "En tee!", "En jaksa!, "Myöhemmin!", "Pidä tunkkisi!". Jos opinnäytetyö koetaan pelkäksi pakolliseksi osaksi tutkintoa - vailla konkreettisempaa ja pidemmälle kantavaa merkitystä - oikeanlaisen energian ja tekemisen meiningin löytyminen voi olla haastavaa.

Synonyymisanakirjan mukaan pakko on ehdoton velvoitus tai vaatimus. Kuulostaa vaativalle ja käskevälle! "Mutsi sanoo, että on pakko valmistua.", "En ole mitään, jos en valmistu!". Pakko tulee "ulkoa päin" - saneltuna, ilman yhteistä sopimusta tai neuvottelua. Tunnelma lässähtää, ja motivaation rakentaminen alkaa ensin ärsyyntymisenergian purkamisella. Ei kovin energiatehokasta!

Toisaalta yksi synonyymi pakolle on välttämättömyys. Itselleni tämä on moniulotteisempi ja sisältää positiivisemman latauksen. "Haluan valmistua, koska se on välttämätöntä työpaikan saamisen kannalta.", "On välttämätöntä, että teen lopputyön valmiiksi, koska sitten saan palkankorotuksen.". Välttämättömyys sisältää oivalluksen: kun teen jotain (minulta edellytetään jotain), se johtaa johonkin (positiiviseen, joka toimii palkkana tehdystä työstä). Liikkeelle lähteminen on helpompaa, koska on jo löytänyt motiivin lähteä liikkeelle!

On pakossa jotain hyvääkin - ja se liittyy ajalliseen suoriutumiseen. Rolf Dobelli kirjoittaa Viisaan toiminnan taidoista, ja selittää, miksi tarvitsemme ajallista pakkoa (= deadline) lähteäksemme liikkeelle: "Vitkastelemme tärkeiden asioiden aloittamisessa, koska panoksen ja tuotoksen välillä on ajallinen kuilu. Kuilun ylittäminen vaatii paljon henkistä voimavaraa.". Nyt olisi siis pakko olla vielä paljon henkistä kanttiakin! Itse en ole koskaan ollut huippu-urheilijan mielellä varustettu, henkisesti monikantikas. Sen sijaan olen yksinkertaisesti kääntänyt pakolliset deadlinet tavoitteiksi ja osatavoitteiksi matkalla kohti maalia ja henkilökohtaista "ykköspallia". Asetan itselleni ajallisen tavoitteen ja lähden järjestelmällisesti etenemään - välillä kukon askelin, välillä tiikerin loikin. Rolf Dobellilla on tähänkin oivallinen selitys:
"Vitkastelun voi lopettaa apukeinoilla, jotka estävät kaikki sijaistoiminnot. Tärkeimpiä apukeinoja ovat määräajat. Itse asetetut määräajat toimivat kuitenkin vain jos tehtävä jaetaan selkeisiin osatehtäviin, joilla kullakin on oma määräaikansa." (Lähde: Helsingin Sanomat)
Elämässä on joko paljon pakkoja tai sitten välttämättömyyksiä. On kuluttavampaa joka kerta käydä ärsyyntymiskierroksen kautta ennen toimeen tarttumista kuin sytyttää sisäinen kunnianhimo oivaltamalla, miksi kyseinen asia on tarpeen tehdä. Toivon, että mahdollisimman moni opinnäytetyö olisi pakkopullan sijaan herkullinen, vastaleivottu korvapuusti - väistämätön nautinto ensimmäisestä palasesta lähtien!

--------------------
Kirjoitus on alun perin julkaistu sivulla http://opinnaytetyo.com/category/blogi/

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tittelistä kipeänä

Ammatti? Koulutus? Siviilisääty?

Siinäpä ne tärkeimmät - ainakin täällä meillä Suomessa.

Meillä ollaan aika tittelinkipeää kansaa. Ensimmäisenä ja päällimmäisenä ihmisestä selvitetään yllä mainitut kolme tilastomerkintää, ja loppu on toisarvoista - sehän kun määrittyy automaattisesti näiden kolmen perusteella. Olet sitä, mitä olet opiskellut piste.

Suomi tunnetaan - meillä ja muualla - korkean ja laadukkaan koulutuksen maana (tästä kertovat useat tilastot ja tutkimukset vuosi toisensa perään). Toisaalta sanotaan, että Suomen koulutustaso on jäämässä jälkeen parhaista, ja että putkesta pitäisi saada ulos (korkeasti) koulutettuja - enemmän ja nopeammin.
Totta on se, että koulutus ja kouluttautuminen, oppiminen ja tietotaito ovat kehityksen ja edistyksen edellytyksiä. On kaikkien edun mukaista, että opiskelijat valmistuvat tavoiteaikataulussa tietyn opintokokonaisuuden suorittaneina, ja on kaikkien kannalta tavoiteltavaa, että koulutuksemme taso pysyy korkeana. Mutta mittareina kuuluisi olla pikemminkin koulutuksen kattavuus, laatu, monipuolisuus ja tarkoituksenmukaisuus pelkkien tutkintotilastojen ja titteleiden tuijottelun sijaan.

Äärimmilleen vietynä tittelinkipeys esittäytyy Keskisuomalaisen kaltaisissa kannanotoissa, joissa keppimenetelmällä pyritään saamaan aikaan kehitystä ja edistystä. Vaikka opintojen keskeyttämistilastot sanoisivat mitä, tittelin pakonomaisesta tavoittelustakin voi tulla kipeäksi - ja varsinkin siitä raipaniskusta, jota Keskisuomalaisen vast.päätoimittaja hahmottelee opintonsa keskeyttäneelle. Tämän perusteella opiskelu ja oppiminen ylipäänsä miellettäisiin kannattamattomaksi ja jopa jälkeenpäin rankaisemisen arvoiseksi!

Mielestäni olennaisin kysymys on jäänyt kysymättä: Mikä on opiskelun ja koulutuksen tarkoitus. Onko se:
  • tuottaa mahdollisimman monta suoritettua tutkintoa?
  • tuottaa mahdollisimman monta korkeasti koulutettua?
  • valmistuminen?
  • tuottaa mahdollisimman paljon veroja maksavia työntekijöitä mahdollisimman nopeasti?
  • oppiminen?
  • luoda valmiuksia toimia moninaisissa työtehtävissä muuttuvassa työskentely-ympäristössä?
  • lisätä ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia?
  • luoda lisää edellytyksiä yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiselle?
  • edistää yhteisiä maailmanlaajuisesti merkittäviä ihmiskunnan päämääriä?
Tittelinkipeyttä oireillaan erityisesti nyt - ja varsin erikoisella tavalla. IT-ilmapallosta on ilmat pihalla, ja aikanaan IT-nosteen imussa koulunpenkeiltä imaistut viittävaillevalmiit maisterit ja diplomi-insinöörit jonottavat nyt nöyrinä työpaikkaa - vailla muodollista pätevyyttä. Yhtäkkiä ei riitäkään, että substanssia on takataskut pullollaan. Tittelistä kipeät yritykset ovat myös keksineet hyödyntää tilaisuuden: poljetaan tittelittömän palkkaa, koska nyt siihen "on varaa".

Uskon, että tulevaisuudessa titteleistä ei enää kilpailla ja kipeillä nykyiseen malliin. Opiskelu muuttuu modulaarisemmaksi - syntyy koulutusjatkumo, jossa "perusopiskelua" täydennetään jatkuvasti sekä ammatillisten että henkilökohtaisten kehitystarpeiden motivoimana. Opiskellaan jatkuvasti lisää asioita ja ilmiöitä tähtäimessä laaja-alainen osaaminen pelkän tutkinnon suorittamisen sijaan. Ihmisen "arvoa" ei enää määrittele se, minkä tutkinnon hän on suorittanut vaan se, mistä hänen osaamisensa ja edellytyksensä muodostuvat: koulutustausta kokonaisuutena, työkokemus, henkilökohtaiset valmiudet ja taipumukset, kiinnostus työtä kohtaan, halu kehittyä. Haluan itse olla rakentamassa väyliä, joilla linkitetään opiskelu ja työ kohtaamaan paremmin.

Vaikka työssäni kannustankin opiskelijoita saattamaan meneillään olevat opintonsa valmiiksi, opintojen keskeyttäminen ei todellakaan automaattisesti ole osoitus luovuttamisesta tai sinnikkyyden puutteesta. Se voi pikemminkin olla osoitus sekä koulutusjärjestelmämme että itse opiskelijan erinomaisuudesta: juuri sillä hetkellä kansantaloutemme tarvitsee juuri tämän yksilön panoksen täysipainoisesti kehityksen ja edistyksen rakentajaksi ja pönkittäjäksi! Siitä se maamme paremmuus ja menestys on tulevaisuudessa kiinni: koulutuksen myötä saavutetun osaamisen ja työelämän tarpeiden vastaavuudesta!

-------------------------------
Kirjoittaja työskentelee omassa yrityksessään Vinkei, jonka päätoimialaan kuuluu opinnäytetöiden edistäminen. Yritys osallistuu myös yhteiskunnalliseen keskusteluun mm. tarkoituksenmukaisen opiskelun, opiskelun perusedellytysten ja opiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi.
www.opinnaytetyo.com