4-vuotiaan poikani jalkapöytä murtui toissapäivänä. Vaikka pienille lapsille voi sattua yhtä ja toista, tämä oli todella yllävä isku takavasemmalta. Ensireaktioni oli epäluulolla ja -uskolla höystetty huoli - varsinkin, kun en itse ollut paikalla (vähensi hallinnan tunnetta). Tuli pakottava tarve saada lisää tietoa: mitä tapahtui, missä ja miten. Kun "kaikki mahdollinen" oli selvitetty, seurasi toiveikas kieltäminen. Mikä olisi todennäköisyys sille, että pahin olisi tapahtunut kesken sisäsiistin sisäleikin? Päässä surrasi toiveiden ja pelkojen sekamelska: kivun ja hankalan olon lievittäminen, mahdollisesti menetetyt talviulkoilut, arjen järjestäminen jalan toipuessa, vamman paraneminen, jos kyseessä oli murtuma...
Mielen näkökulmasta etenemisen kannalta oleellista oli ulkopuolinen diagnoosi ammattilaisten taholta: röntgenkuvissa näkyi selvä murtuma. Saimme selkeät toimintaohjeet ja apuvälineitä: jalka kipsataan, kipsiä pidetään 3-4 viikkoa, kipua ja tulehdusta hoidetaan lääkkeillä jne. Purskahdin itkuun! Mutta vaikka tilanne tuntuikin hetkellisesti uudelleen täystyrmäykseltä, mieli huojentui, koska nyt oli sopivassa suhteessa faktaa ja selviytymismahdollisuuksia tiedossa. Nyt alkaisi sopeutuminen ja sopeuttaminen.
Mikään ei ole niin hämmästyttävää kuin lapsen kyky sopeutua. Pääasia, että kivun särmä on taitettu, ja niin sitä lapsi nousee ylös kuin tikanpoika puuhun kiivetessään ja opettelee uudelleen kävelemään, kiipeämään portaita ja pelaamaan sählyä (!) - kipsi jalassa. Tämä mystinen tikanpoikaenergia vie ylöspäin ja eteenpäin lannistumatta, lamaantumatta, luovuttamatta (ja ilman yhtään kirosanaa ;-) ).
Mikä on tämän kaiken pointti?, saatat miettiä. Elämässä tulee eteen töitä ja tilanteita, jolloin kaikki ei mene niin kuin toivoo ja suunnittelee - opinnäytetyössakin. Suksi töksähtää äkillisesti, ja ykskaks sitä makaakin umpihangessa sauva katkenneena, vermeet levällään ja mehut maahan kaatuneena. Kaikkeen ei voi varautua eikä se ole järkevääkään. Kaikkea ei voi valita ja pakollakin on hommiin ryhdyttävä. Mutta sitten kun oikein töksähtää tai elämä tarjoilee jalkakampin, kannattaa ensin rauhassa puhallella ja vetää henkeä. Sitten vähitellen ala kaivaa esiin tikanpoikaenergiaa, joka on maan vetovoimaakin suurempi ja ehtymätön energia. Ja päätä jatkaa matkaa.
Joskus oppi tulee kipsin kautta!
