Iso kivi

Kuulin sattumalta viereisen lounaspöydän ääressä käydyn keskustelun graduvaiheeseen liittyen. Joukko eri vaiheessa olevia opiskelijoita kävi läpi omia ja kanssaopiskelijoiden ajatuksia gradun teosta, ja puheeksi tuli useamman kerran termi graduahdistus. Eräs opiskelija esitti ajatuksen, että graduun liitetään puolin ja toisin suuria odotuksia - aivan turhaan. Kanssalounastajat olivat yhteneväistä mieltä.

Jari Sinkkonen on hyvin kuvannut sitä, mistä/miksi stressi syntyy. Ihminen stressaantuu, kun a) odotukset häntä kohtaan ovat ylipäänsä epärealistisia ja/tai b) kun omat voimavarat eivät riitä täyttämään itse tai ulkoapäin asetettuja tavoitteita ja vaatimuksia. Myös tietynlainen hallinnan tunne liittyy stressin kokemukseen: mitä enemmän tuntee, että itse voi vaikuttaa asioihin, sitä epätodennäköisemmin asiasta/tilanteesta stressaantuu.
Eipä siis ihme, että opinnäytetyö näyttäytyy jo etukäteen stressiahdistusmörkönä.

Stressiahdistusmörön karkoitukseen suosittelen seuraavia pohdintoja:

Kohtuulliset odotukset

Mitä odotan itse? Mitä muut odottavat? Miten nämä eroavat toisistaan ja mitä asialle kannattaa tehdä?
Loppujen lopuksi kyseessähän on "vain" opinnäytetyö. Pääodotus ja -tavoite on saattaa opinnot päätökseen - sekä opiskelijan että oppilaitoksen näkökulmasta. Ja tärkein odotusten asettaja on kuitenkin minä itse.

Omat voimavarat

Mikä on kokonaistilanne elämässäni? Paljonko aikaa ja paukkuja minulla on laittaa? Mikä on olennaista?

Elämä on kokonaisuus, jossa opinnäytetyö on pikkupikku siivu. Opinnäytetyölle ei kannata antaa pikkusormea enempää ja sekin hallitusti ja rajatusti - muun elämän ympärillä tukemana.

Pallo hallussa

Älä hämäänny - mistään. Opinnäytetyön edetessä uusia vaatimuksia satelee, takavasemmalta kaartaa eteesi hidastustöyssyjä, ohjaaja tuntuu välinpitämättömältä, aihe lakkaa kiinnostamasta, flunssa iskee jne. Päätä jo alussa, että sinä olet tämän projektin päällikkö ja että viet sen maaliin - tuli mitä tuli.

Äläkä kainostele pyytää apua. Apua on olemassa ja sitä saa. Joskus pelkkä tieto siitä riittää vierittämään ison kiven ja taakan pois painamasta ja hidastamasta.

Kasvun aika ja paikka

Ihana kevät - kamala kevät! Yhtäkkiä vuorokaudessa on lisää tehokkaita työtunteja ja aikaa vaikka mille - ei jaksa! Ihanaa miten valoisaa on iltamyöhään - vitsi kun kaikki pöly ja lika näkyy kevätauringossa niin selvästi!

Kevät on kaksijakoista aikaa ja ehkä eniten tunneskaalan ääripäitä herättävä vuodenaika. Huhtikuu on kuukausista julmin on kuuluisa runonpätkäkin. Kaikki on paljasta, lupaus uudesta ja kasvusta on kylvettynä maassa, mutta eteneminen on hidasta.

Aloitin oman diplomityöni aikanaan toukokuun alussa ja henkilökohtaisesti olen energisimmilläni juuri silloin. Valon määrän lisääntyessä herään henkiin ja sormia alkaa syyhyttää laittaa alulle pieniä ja suuria projekteja. Opinnäyteohjaajani aikanaan ihmetteli, kun en juonut ollenkaan kahvia. Hän totesi, että "jos et nyt diplomityön aikana opi juomaan kahvia, et opi ollenkaan". Energiaa ja buustia tarvittaisiin siis.

Vertaisin opinnäyteprosessia ihanaan kamalaan kevääseen. Alkuun pääseminen ja ideasta kiinni saaminen voi olla tuskallisen vaikeaa. Mitään ei näytä tapahtuvan, vaikka tekee kuinka. Yhtenä hetkenä paistaa häikäisevä aurinko, naamaa ja mieltä lämmittää, ja seuraavana hetkenä sataa taivaan täydeltä räntärättejä ja on viiltävän kylmä. Takatalvi ja takapakki!

Kevätvalolta mitään ei jää piiloon. Nyt ollaan elämän spottivalon keilassa. On siivottava ja puunattava, pestävä ja tuunattava, laihdutettava ja stailattava. Leikataan ja liimataan, etsitään ja erehdytään, tuskastutaan ja tympäännytään. Ihana kamala kevät. Ihana kamala gradu. On suoriuduttava, on jaksettava, on uskottava ja on luotettava.

Eikä luonto petä. "Yhtenä yönä" - suotuisten olosuhteiden, riittävän ajan ja luontaisen sinnikkyyden saattelemana - alkaa kohina käydä ihan itsestään. Uutta versoa pukkaa, yhtäkkiä kaikkialla vihertää ja aletaan olla perillä. Kesä! Valmis! Eikä sitä pysäytä tai kaada enää mikään - ei edes juhannuksen alusviikon hallayö!

Kasvun ja gradun kypsyttelyn aika ja paikka on nyt! Opinnäyte valmistuu yhtä varmasti kuin kesä tulee tänäkin vuonna. Kahvilla tai ilman.

Sytyttäjä

Syttyy, ei syty, syttyy, ei syty...

Mikä sinut saa syttymään - ryhtymään, jatkamaan, ponnistelemaan, työskentelemään extra-energialatauksen voimin?

"Tätä minä juuri tarvitsen!" hihkaisi eräs väitöskirjaohjattavani kesken ohjaustapaamisemme. "Että joku sytyttää ajatukseni!" hän jatkoi. Olimme pohtimassa ja terävöittämässä tutkimuksen tarkoitusta ja todellista ydintä. Ohjattavani oli itsekseen pohtinut ja pyöritellyt, käännellyt ja väännellyt, laajentanut ja rajannut, kyllästynyt ja välillä sotkeentunut ajatussolmuihin, kunnes minä ulkopuolisena vahingossa ja tietämättäni kysyin olennaisen jäljille johdattelevan kysymyksen. Kysymykseni löi kipinää kytevään tulipesään, ja väikkärinvääntäjä palasi uudelleen innostuneena sorvinsa ääreen.

Mikä saa idealampun syttymään - siinäpä oleellinen kysymys. Onko sytyke jotain, mikä tulee ulkoapäin vai syttyykö se sisälläsi? Onko se oikea olosuhde, liike, ääni (äänettömyys), kirja, suklaapala, toinen ihminen?

Olin peruskoulun jälkeen Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Opiskelin siellä paikallisessa high schoolissa mm. psykologiaa, ja ns. päättökokeena/loppuesseenä piti tehdä kirjoitelma aiheesta What ticks you off. Vaikka olin aika hyvä englannissa, minulla ei ollut silloin hajuakaan, mitä tuo lause tarkoitti. Nyttemmin ymmärrän tuon puhekielen ilmaisun, ja olen antanut sille oman merkityksen: syttyminen ärsyyntymisen kautta. Ärsyyntymispiikin antama energialataus on ainutlaatuinen, jonka hyvin voi kääntää omaksi voitokseen: "Näytän niille!!". Ei parhaiden aikaansaannosten taustalla tarvitse olla tuntien mindfulness-harjoitusta ja harmonista flow-tilaa. Joskus kelpaa totaali ärsyyntyminen - something that really ticks you off - ja sitä seuraava sisukas toimeen tarttuminen.


Ohjaajan, opettajan ja valmentajan ehkä tärkeimpiä ominaisuuksia on juuri sytyttäjän rooli. Mutta me kaikki voimme olla tätä toisillemme työyhteisössä, koulussa, harrastuspiireissä ja kotona. Joskus (ja aika usein) olennainen ei ole ilmeistä vaan sen oivaltaminen vaatii herättelyä, ääneen ajattelua, kyseenalaistamista ja aikaa.

Etsi ja haali ympärillesi näitä sytyttäjiä ja sytykkeitä, jotta tekemisessä säilyy palo!

Kipsissä

Joskus "isku" takavasemmalta pääsee yllättämään kesken hienosti meneillään olevan projektin. Sen ei tarvitse olla tyrmäysisku vaan sopivaan kohtaan osuva takapakki, menetetty mahdollisuus tai vaikka lannistava kommentti, mikä seisauttaa toimintakyvyn. Seurauksena voi olla itku, raivo, epäluulo, lamaantuminen - jokaisella on oma ensireaktio. Ratkaisevaa on kuitenkin, mitä sitten tapahtuu. Mikä laukaisee helpotuksen ja mahdollistaa sopeutumisen? Jäädäänkö tilanteeseen jumiin vai jatketaanko eteenpäin - niillä pelimerkeillä, mitä on käytössä?

4-vuotiaan poikani jalkapöytä murtui toissapäivänä. Vaikka pienille lapsille voi sattua yhtä ja toista, tämä oli todella yllävä isku takavasemmalta. Ensireaktioni oli epäluulolla ja -uskolla höystetty huoli - varsinkin, kun en itse ollut paikalla (vähensi hallinnan tunnetta). Tuli pakottava tarve saada lisää tietoa: mitä tapahtui, missä ja miten. Kun "kaikki mahdollinen" oli selvitetty, seurasi toiveikas kieltäminen. Mikä olisi todennäköisyys sille, että pahin olisi tapahtunut kesken sisäsiistin sisäleikin? Päässä surrasi toiveiden ja pelkojen sekamelska: kivun ja hankalan olon lievittäminen, mahdollisesti menetetyt talviulkoilut, arjen järjestäminen jalan toipuessa, vamman paraneminen, jos kyseessä oli murtuma...

Mielen näkökulmasta etenemisen kannalta oleellista oli ulkopuolinen diagnoosi ammattilaisten taholta: röntgenkuvissa näkyi selvä murtuma. Saimme selkeät toimintaohjeet ja apuvälineitä: jalka kipsataan, kipsiä pidetään 3-4 viikkoa, kipua ja tulehdusta hoidetaan lääkkeillä jne. Purskahdin itkuun! Mutta vaikka tilanne tuntuikin hetkellisesti uudelleen täystyrmäykseltä, mieli huojentui, koska nyt oli sopivassa suhteessa faktaa ja selviytymismahdollisuuksia tiedossa. Nyt alkaisi sopeutuminen ja sopeuttaminen.

Mikään ei ole niin hämmästyttävää kuin lapsen kyky sopeutua. Pääasia, että kivun särmä on taitettu, ja niin sitä lapsi nousee ylös kuin tikanpoika puuhun kiivetessään ja opettelee uudelleen kävelemään, kiipeämään portaita ja pelaamaan sählyä (!) - kipsi jalassa. Tämä mystinen tikanpoikaenergia vie ylöspäin ja eteenpäin lannistumatta, lamaantumatta, luovuttamatta (ja ilman yhtään kirosanaa ;-) ).

Mikä on tämän kaiken pointti?, saatat miettiä. Elämässä tulee eteen töitä ja tilanteita, jolloin kaikki ei mene niin kuin toivoo ja suunnittelee - opinnäytetyössakin. Suksi töksähtää äkillisesti, ja ykskaks sitä makaakin umpihangessa sauva katkenneena, vermeet levällään ja mehut maahan kaatuneena. Kaikkeen ei voi varautua eikä se ole järkevääkään. Kaikkea ei voi valita ja pakollakin on hommiin ryhdyttävä. Mutta sitten kun oikein töksähtää tai elämä tarjoilee jalkakampin, kannattaa ensin rauhassa puhallella ja vetää henkeä. Sitten vähitellen ala kaivaa esiin tikanpoikaenergiaa, joka on maan vetovoimaakin suurempi ja ehtymätön energia. Ja päätä jatkaa matkaa.

Joskus oppi tulee kipsin kautta!

Kyky ylös!

Työkyky ja työhyvinvointi ovat 2000-luvun hittiteemoja: hyvinvoiva työntekijä on tuotteliaampi ja tehokkaampi ja jaksaa työssään paremmin. Opiskelu on opiskelijan työtä - oppiminen ja opitun soveltaminen tämän työn tulos. Siksi onkin merkittävää, että erityisesti viimeisen vuoden aikana opiskelukyky ja opiskeluhyvinvointi on erikseen nostettu esiin omana tärkeänä kokonaisuutena.

Opiskelijabarometri (ensimmäinen laatuaan) selvittää opiskelijoiden arkeen, koulutusvalintoihin, opintojen etenemiseen ja opiskeluaikaiseen työssäkäyntiin liittyviä teemoja. Barometrin ensimmäiset tulokset esiteltiin 21.10.13 Suomen ylioppilaskuntien liiton Opiskelukyky-seminaarissa, joka oli kolmivuotisen Kyky-hankkeen huipennus.

On ilahduttavaa, että opiskelun perusedellytyksiin liittyviä asioita on alettu mitata ja seurata. Onhan yksi tunnetuimmista laatujohtamisen ja kehittämisen perussäännöistä se, että vain sitä voi hallita, mitä mittaa. Mitattavuuteen ja sitä kautta kehittämiseen tähtää myös uusi valtakunnallinen Kandipalaute (ent. YOPALA), joka toteutetaan 2 kertaa vuodessa jokaisessa yliopistossa ja jonka tarkoituksena on selvittää kandidaatintutkinnon suorittaneiden tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja heidän kokemuksiaan opintojen sujumisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on suunnitellut, että vuodesta 2015 lähtien vuosittain noin 3 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta jaetaan juuri Kandipalautteen perusteella.

Tuoreen opiskelijabarometrin tuloksista on nostettu esiin kolme pääkohtaa. Näitä on mielenkiintoista pohtia tarkemmin.

1. "Jopa 10% ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoista kokee tehneensä epäonnistuneen koulutusalavalinnan."
Tietynlaisten ulkoapäin saneltujen, "hyvää tarkoittavien ohjaustoimien" seuraus ei automaattisesti ole positiivinen ja haluttu. Esimerkkejä tällaisista voisi olla mm. suoraan lukiosta valmistuneiden suosiminen korkeammilla lähtöpisteillä opiskelijavalinnassa tai toisaalta itsenäiseen ja itseohjautuvuuteen kannustava sekä massoille suunnattu opintojenohjaustyyli. Ensimmäinen voi pakottaa hakemaan opiskelupaikkaa, vaikka omat vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet eivät olisi vielä selvillä ja jälkimmäinen voi johtaa siihen, että syvempää ja enemmän yksilöllistä ohjausta kaipaava voi jäädä muiden jalkoihin.
Yksi mielenkiintoinen selittävä tekijä tyytymättömyydessä alavalintaa kohtaan oli muiden odotuksiin perustuva hakumotiivi (HS 21.10.13). Kenen pyrkimyksiä opiskelija onkaan toteuttamassa?

2. "Omalla alallaan työskentelevien valmistumisvaiheen yliopisto-opiskelijoiden odotukset ja käsitykset tulevaisuudesta ovat huomattavasti muita positiivisemmat."
Opiskelunaikaisen työskentelyn vaikutuksista on keskusteltu aktiivisesti erityisesti tänä syksynä - osana ajankohtaista, yhteiskunnallista työurien pidentämiseen tähtäävää tavoitetta. Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit ovat hyvä esimerkki siitä, että 1) työskentely opintojen ohessa vauhdittaa työllistymistä ja 2) opiskelujen aikainen työkokemus kehittää työelämän kannalta keskeistä osaamista ja siten lisää motivaatiota. On epäolennaista ja turhaa rajoittaa opiskelijoiden työssäkäyntiä, sillä työskentelystä hyötyy kokonaisuutena kaikki tahot. Pelkkä kapea-alainen valmistumisnopeuteen perustuva opiskelijoiden höykkyytys ei ole tarkoituksenmukaista.

3. "Opinnoistaan innostuneet opiskelijat käyttävät muita enemmän aikaa opintoihinsa ja suorittavat enemmän opintopisteitä lukukaudessa kuin muut."
Mistä syntyy motivaatio, into ja ilo jotain asiaa kohtaan? Merkityksellisyydestä, onnistumisen kokemuksista, edistymisestä, palautteesta, palkasta? Kun kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita, onnistuu tekemisissään säännöllisesti ja saa panostuksestaan konkreettisen hyödyn, ei motivaatiota ja intoa tarvitse etsimällä etsiä. Periaatteessa yksinkertaista. Käytännössä toteuttamiskelpoista?
Ja vielä yksi juttu - ehkä se kaikkein tärkein.

"Yhdeksän kymmenestä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijasta piti tärkeänä toisilta opiskelijoilta saatua tukea. Lähelle sitä ylsivät ystävät ja sukulaiset." HS pääkirjoitus 22.10.13
Eräs tuntemani psykologi, joka on vuosikausia auttanut mm. graduahdistuksen kanssa painiskelevia opiskelijoita, on osuvasti sanonut, että ihmistä opiskelija tarvitsee jumiutuneen prosessinsa edistämiseksi. Uskallan väittää, että mitä laajempia ja monimutkaisempia asioita opiskellaan, sitä sosiaalisempaa oppiminen väistämättä on. Reflektointi, palautteen antaminen ja saaminen sekä yksinkertaisesti pohdiskeleva keskustelu aiheen ympärillä - siitä oppiminen kumpuaa.

Onneksi 2010-luvulla ei enää tarvitse perustella, miksi opiskelukyky on niin tärkeää kaiken ja kaikkien kannalta. Voidaan keskittyä olennaiseen eli mm. opiskelijabarometrin mittaustulosten jalkauttamiseen konkreettisina toimenpiteinä sinne, missä opiskelijakyky piileksii ja kaipaa nostetta. Siispä hihat ylös ja hommiin!

Mikä sinun mielestäsi on olennaisin opiskelukykyä lisäävä ja ylläpitävä asia?

Citius, altius, fortius

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - ja halvemmalla.

Tällä teemalla on tänä syksynä käyty yleistä keskustelua (yliopisto-)opiskeluun liittyen. Opiskelijat pitäisi saada valmistumaan nopeammin (valtion tavoite työurien pidentämiseksi), valmistuvan aineksen pitäisi olla paremmin työelämän tarpeita vastaavaa (yritysten tavoite vastavalmistuneen tuottavuudesta)  ja heidän tulisi pärjätä mahdollisimman pitkälle itsekseen (yhteiskunnan tavoite pienentää sosiaali- ja terveysmenoja ja yliopistojen tavoite optimoida opintojen ohjaukseen kuluvia resursseja). Lisäksi koulutusta pitäisi voida tuottaa halvemmalla, koska julkiset rahat ovat loppu eikä lisää ole ihan äkkiä luvassa.

Halvalla vaan kun ei edelleenkään automaattisesti saa hyvää ja nopein ei välttämättä olekaan tuotteliain saati paras. Mikä tässä keskustelussa oikein on villakoiran ydin?

Olympialaisten motto on nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Tämä kuvastanee pyrkimystä eteenpäin, parempiin suorituksiin. Olympia-aatteen mukaisesti kuitenkin kaikki kilpailullisuuden ja paremmuuden tavoittelu toteutetaan ihmisten välistä harmoniaa ja yleistä rauhanpyrkimystä kunnioittaen. No, aidoin olympia-aatekin lienee jäänyt nykyaikaisen kilpavarustelun ja rahallisen tuoton tavoittelun jalkoihin. Näin on pikavauhtia käymässä myös koulutuksellemme, jonka perimmäisen pyrkimyksen luulisi olevan tuottaa omaan alaansa perehtyneitä, työelämätarpeita myötäileviä ja kulloistakin kehitystä ennakoivia, tyytyväisiä ja hyvinvoivia nuoria aikuisia.
Mutta raha. Se on pelin nimi. Tarkastellaanpa mitä sillä (ja sen maksimoinnilla) saa.

• Yliopistot saavat rahaa tutkintoon valmistuneista opiskelijoista. Tältä pohjalta jokainen opiskelija, joka ei valmistu yleisen tavoiteaikataulun mukaisesti, sekä maksaa lisää että on rahan menetys yliopistolle, kunnes valmistuu. Lisäksi jokainen alaa kesken opintoja vaihtava on pelkkä rahan menetys tältä opiskeluajalta.
  => Oletus: Jos "valmistumattomuus" ja alan vaihto sanktioidaan erilaisin rajoituksin ja etuusmenetyksin, opiskelijat valmistuvat nopeammin ja saavutetaan huomattavaa säästöä.
• Kun opiskelijat valmistuvat rivakkaan tahtiin, saadaan työmarkkinoille lisää työvoimaa.
  => Oletus: Siitä on pian kuulemma todella pulaa. Nopeus ja tehokkuus - näillä ei ole sivuvaikutuksia.
• Luennot sitovat resursseja ja aiheuttavat kustannuksia. Myös monipuolinen kurssitarjonta on kallista.
  => Oletus: Kun järjestetään luentoja isommille joukoille kerralla ja järjestetään mahdollisimman paljon verkko- ja etäopiskelumahdollisuuksia, tavoitetaan kerralla enemmän kuulijoita eikä fyysisiä luentoja tarvitse järjestää niin montaa/usein.

Näillä keinoin raha voittaa. Mutta yleensä pelissä kuin pelissä aina, kun joku voittaa, toinen häviää. Tarkastellaanpa mahdollisia menetyksiä.

• Rahan ollessa toiminnan ohjauksen motiivina menetetään paljon - kaikissa toimintaympäristöissä. Moni puhuu yliopiston nollatutkimuksesta (lähinnä pro gradu -tutkielmiin ja orastaviin väitöstutkimuksiin liittyen), putkiopiskelijoista (laput silmillä suoritetaan tutkintoa) ja kilpailuilmapiiristä (rahan maksimointi ja flow/luovuus harvoin mahtuvat samoihin piireihin).
• Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - jaksaa, jaksaa! Oliko opiskelun tarkoitus olla kivaakin?
• "Massasyöttö" toimii tietyllä tasolla, mutta mitä sisäistetympiä oppimistuloksia odotetaan, se edellyttää vuorovaikutteista opettamista, yksilöllistä ohjausta ja ennen kaikkea aikaa prosessoida ja antaa prosessoitua. Karsimalla kurssitarjontaa pakotetaan opiskelijat valitsemaan välttämättömyys oleellisen sijaan.

Opiskelu ja opetus säästön ja optimoinnin kohteena rahan näkövinkkelistä on vaarallista. Keskustelun ytimessä pitäisi olla ennemminkin hidasteiden ja suoranaisten esteiden purkaminen opiskelun tieltä nopeusvimman sijaan. Uskaltaisin ehdottaa yliopistoihin ensihätään toiminnan ohjausfilosofioiksi ketterämpiä menetelmiä, pakonomaisesta arvovallan puolustamisesta luopumista, yliopisto-ovien avaamista aidon yhteistyön merkeissä ja kohtuullisuusperiaatetta täydellisen tieteellisyyden pyrkimykseen.

Maailma on muuttunut. Nykyiset opiskelijat eivät enää motivoidu adrenaliinista juostessaan keppiä pakoon, ja yritykset eivät enää pärjää kyhäillen vuosikausia salassa jotain kaiken kattavaa härpäkettä. Onneksi.

Kirjoitus on julkaistu alun perin osoitteessa www.opinnaytetyo.com

Rutiinin jäljillä

Työstressi, opiskelustressi, lomastressi, lomalta paluustressi...Stressiä on tarjolla stressin perään ja ajankohtaisin niistä lienee juuri nyt aloittamisen stressi. Miten saada jälleen olennaisesta kiinni - hyvin vietetyn (toivottavasti!) kesän jälkeen - koulunpenkillä ja työpaikalla?

Ihminen tarvitsee katkosta rutiininomaiseen suorittamiseen. Kehitystä, edistystä ja näiden myötä onnistumista ei synny ilman, että poikkeaa tavanomaiselta ja tutulta reitiltä. Työssä käyvät lepuuttavat rutinoituneita aivojaan vuosilomalla; opiskelijat taas lomailevat päätyöstään opiskelusta kesätöitä tehden. Sanotaan, että rutiinit tappavat luovuuden, ja nonstop-virtana näin varmasti on. Mutta kun lomailutauon jälkeen on jälleen aika keräillä konseptit kasaan ja palata arkeen, siinä auttaa nimenomaan rutiini(t)!

Aloittamista vastustava voima on suoraan verrannollinen siihen, kuinka työlääksi koki työn ennen lepuutustaukoa. Koululaiset ja opiskelijat kaipaavat jo pulpetin ääreen, jos siellä odottaa kiinnostavia oppiaineita, inspiroivia opettajia ja hyviä kavereita. Töitä paiskivia vetää takaisin töihin vastustamaton voima, jonka aikaansaa motivoiva, merkityksellinen ja omille resursseille oikein mitoitettu työ.

Toisaalta alkusysäykseen tarvitaan huomattavasti vähemmän ponnisteluita, jos kesän lepuutusjakso on ollut antoisa, riittävän tuntuinen ja se on vastannut koko vuoden kerääntyneitä toiveita ja odotuksia. 9-vuotias nokkela kummipoikani tokaisi, kun kysyin, onko mukavaa, kun koulu alkaa taas: "Tarvitsen lomaa lomasta eli koulua!" Onnistunut loma siis!

Jos käyntiin pääseminen tuntuu hankalalta, kokeile, jos näillä lähtisi:

• Aloita nyt! Kaikenlainen hyöriminen ja pyöriminen - epäoleellinen - kuluttaa energiaa monin verroin. Älä lykkää vaan lyki (eteenpäin)!
  
• Tee jotain! Kukonaskelin, yksitellen, pikku hiljaa. Työ- ja opiskelupäivä kaipaa rakennetta ja rutiineja luovan toiminnan tueksi!
• Poimi parhaat palat mieleen! Mitä hyvää oli lomassa, mitä hyvää ajassa ennen lomaa, mitä onnistumisia on odotettavissa? Filosofi Maija-Riitta Ollilan ajatuksin: keskity niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja unohda ne, joihin yksinkertaisesti et voi vaikuttaa.

Ready, steady, GO!



Kirjoitus on julkaistu alun perin osoitteessa www.opinnaytetyo.com